Muurahaisten valssi

rajoitetusti hallitsematon yöavautuminen

2012-02-07T00:23:00.005+02:00

Raskainta tässä on se että mun pitäisi jo osata. Mun pitäisi tietää ja muistaa ja tuntea miltä eläminen tuntuu kun on onnellinen tai kun on surullinen tai kun vihaa enemmän kuin ikinä ennen tai kun on rakastunut kunnolla ehkä ensimmäistä kertaa elämässään. Mä tiedän mikä saa mut itkemään ja millaiset yöt haluan valvoa ja miksen ikinä jaksa lukea kirjoja loppuun.

Mä vihaan itseäni nykyään aivan käsittämättömän paljon. Inhoan jokaista kohtaa itsessäni. Mä en tiedä kuinka helposti siitä pääsee eroon tai onko se edes mahdollista. Mua harmittaa että olen pilannut kehoni ja veriarvoni ja luustoni ja lihakseni ja keuhkoni ja hermostoni niin moneen kertaan. Mä olen pian täysi-ikäinen vanhus eikä se edes kiinnosta mua. Mä en aio tehdä koko asialle mitään, en laihduttaa enkä lihottaa enää ikinä. En halua pystyä siihen enää.

Mua on blogini kautta pyydetty mukaan dokumenttielokuvaan joka käsittelee syömishäiriöitä ja blogeja. Anonyymiys säilyisi mutta pelkään silti että joku tunnistaisi mut. Haluanko antaa vielä äänenikin sairaudelle joka on jo vienyt multa niin paljon.

Satutan itseäni nykyään melko säännöllisesti. Silloin kun tuntuu pahalta. En näe sitä yhtä pahana asiana kuin ennen mutten silti pidä siitä. Mutta sekään ei kiinnosta, ei sillä ole mitään väliä. Mun keho joka on jo pilalla. Mun mieli on pilalla. Mutta se on asia jonka suhteen en oo vielä menettäny toivoa. 44 kuukautta tätä kaikkea ja kyllä mä voin odottaa vielä paljon pitempäänkin kunhan mulla sen jälkeen on vähemmän riekaleinen mielenterveys. En vain tiedä mitä mun pitäisi sille tehdä. On lääkkeet ja terapiat ja lääkärit. On lääkkeet ja itseinho ja alkoholi. Itsenihän kanssa mä tässä tappelen. Mutta itselleni mä en kestä hävitä.

Mulla ei oo haaveita. Ei oo ollu pitkään aikaan. En tiedä onko se tietoista mutta en mä edes keksi itselleni unelmia jos oikein ajattelen mitä haluan elämältä. Tää ei tunnu elämältä jota mä haluaisin elää mutta en tiedä millaista sen pitäisi olla että viihtyisin. Pitääkö täällä edes viihtyä. Mitä mä HALUAN elämältä. No en yhtään mitään jos se on tällaista. Ja se on ihan sama mitä täällä haluaa, sitä ei saa. Sen eteen pitää tehdä töitä niin saatanasti että kuolee jo yrittäessään.

Mä kaipaan koko ajan jotain. Se voi olla ihminen tai tunne tai jokin vaihe elämässä mitä ei tietenkään voi saada takas. Juuri nyt mulla on kauhea ikävä hopealusikkaa koska ei olla nähty moneen kuukauteen mutta asia korjaantuu jo viikonloppuna. Mulla on myös ikävä kesää koska tykkään silloin olla hereillä aamuöisin. Kaipaan kesäukkosia ja sitä kun saa olla ilman kenkiä.

Siitä mä olen onnellinen, että mulla on ihmisiä. Asun parhaan kaverini kanssa jonka oon tuntenut 13 vuotta. Siniselle saa vittuilla ja nauraa ja huutaa ja se tekee sitä takaisin. Sen viereen voi mennä nukkumaan jos ei halua nukkua yksin. Se keittää toiseksi parasta aamukahvia (shadychick keittää parasta). Se jaksaa katella mun hölmöilyjä ja ilmottaa kyllä jos oon idiootti. Varmaan sen takia se on ite niin kiltti kun se on nähny millaseks tulee muuten.

Mulla on Aurinkotyttö. Se sietää mun hulluutta ja mä rakastan kun se hymyilee aina ja rakastan silloinkin kun se itkee. Rakastan nukkua sen kanssa ja hengittää sen hiuksiin ja myöhästyä sen kanssa bussista kun ollaan niin huonoja lähtemään ajoissa. Se on huono pitämään yllätyksiä koska se on aina ite niistä niin innoissaan. Jostain syystä se viihtyy paljon lattiatasossa eikä sitä tunnu haittaavan se etten juurikaan siivoile. Parasta on vaan makoilla Aurinkotytön kanssa sängyllä tai lattialla ja puhua kaikesta. Ja sitten taas myöhästyä jostain kun ei jaksa eikä halua nousta. Silti mun omat sormet ja varpaat ei riitä laskemaan niitä kertoja kun oon miettiny että sillä olis helpompaa ilman mua tai jonkun muun kanssa. Pelkään että joskus kaikki mun paha olo päättää lähteä musta siihen ihmiseen joka on lähimpänä ja jos se silloin on Aurinkotyttö. Sitä mä pelkään kaikista eniten.

En oikein tiedä mistä se johtuu vai johtuuko mistään vai kenties tästä kaikesta, että mun on kauhean vaikea käsittää että kukaan pitää musta millään tavalla. En vaan ymmärrä miten joku voi nähdä mussa mitään hyvää. Mun kuuluisi erakoitua jonnekin yksin juomaan kahvia ja polttamaan tupakkaa ja muumioitua sinne. Ei niin vaan oo ainakaan vielä tapahtunu. En mä sitä haluaisi mutta oon silti henkisesti valmistautunu siihen että joskus niin tapahtuu ja se on mun oma vika.

Nyt mulla ei ole enää mitään sanottavaa. Hyvää yötä.

infektioriski kohtalainen

2012-02-04T17:19:00.000+02:00

kaikki vaikeudet ovat omassa päässäni
kukaan ei tietäisi mitään ellen päästäisi niitä ulkopuolelle
voisin valaa pääni kipsiin tai betoniin eikä kukaan tietäisi mitään

minä homehtuisin ja kasvattaisin syöpäisiä rihmastoja ainoastaan itseeni

sunnuntai on vasta huomenna mutta silmät ovat jo tänään itkemisestä kipeät ja rumat

en ole ikinä vihannut kehoani näin paljon
murha murhaaja itsemurhattu

minun aamuhetkeni

2012-02-01T11:17:00.000+02:00

täällä paistaa aurinko harvoin mutta silloin kun se paistaa
se paistaa kirkkaalta taivaalta

jos se on jo juurtunut

2012-01-30T13:50:00.000+02:00

on ollut monta päivää (oikeastaan yhteensä jo yli kolme ja puoli vuotta) paha olla ja olen yrittänyt purkaa sitä itkemällä ja mustelmoimalla ja arpeuttamalla itseäni ja nukkumalla ja makaamalla lattialla pupillit pieninä

mutta itkua ei tule eivätkä lääkkeet nukuta enkä edes kauheasti pidä opiaateista ja mustelmista haluan pysyvämpiä

se siinä onkin kun on niin pitkään yrittänyt ja silti on samanlainen kuin aina, vuodesta toiseen samat lääkkeet ja samat valitukset ja samat paskotut kädet ja sama väsymys

haluan porata reiän ohimooni ja päästää ahtauden pois ennen kuin se yrittää löytää lisää keinoja ulos

koska minun ihoni ja elimistöni eivät kestä enempää pahaa oloa

it hurt but I'm fine

2012-01-25T12:08:00.000+02:00

en alkanut itkeä leikatessani sipulia vaan sanoessani
oon huolissani mun siskosta

seronilin annos tuplattiin

haluan silti rakastaa mun elämää, vaikka se sitten onkin tällaista

kohta

2012-01-23T21:08:00.000+02:00

jos olisinkin huoleton enkä hengetön
vaikka minun maailmassani on henkiä paljonkin
eikä minua haittaa vaikka olisin veretön
minussa on painovoima ja fysiikan lait ja onnettomuuksia

en halua pelätä silloin kun ei ole mitään pelättävää
haluan pelätä silloin kun on kyse hengistä
siitä että ne joskus katoavat päästäni

viimeistään silloin kun minä luovun omastani

minä haluan paeta ja nähdä panoraamakuvia
elää yhtä hidasta elämää enkä niitä kaikki kerralla
säästää niitä henkiä myöhemmäksi

haluan tulla hulluksi siitä että rakastan elämää

minä olen mustelmia

2012-01-18T12:27:00.002+02:00

Olen vihannut kaikkea ja väsynyt kaikkeen. Ahdistunut kaikesta ja nukkunut kaiken ohi ja vihannut itseäni entistä enemmän. Olen väsynyt ja loputtoman kyllästynyt. Olen sanonut ääneen etten jaksa ja hajonnut itkemään. Olen repinyt kynteni niin lyhyiksi että sormenpäät vuotavat verta. Olen nukkunut ja valvonut lääkkeillä ja tuskaillut rahattomuuttani. Olen loukkaantunut siitä mitä ystävä on sanonut eikä hän seuraavana aamuna muistanut mitään. Olen ajatellut asioita ja yrittänyt vältellä itseäni. Olen päättänyt olla ajattelematta ja lyönyt neuloja käsivarsiini. En osaa keskittyä mihinkään. En halua enkä jaksa tehdä mitään. Nauravat ihmiset ärsyttävät minua niin paljon, että haluaisin lyödä hampaat kurkkuun jokaiselta. Listasin asioita jotka juuri nyt ahdistavat. 16 kohtaa plus ne joita en uskalla edes paperille kirjoittaa. Jostain syystä minulla on sellainen tunne, että minun maailmani loppuu kohta. Jotain tapahtuu.

luodinreikiä

2012-01-10T15:16:00.003+02:00

kaikki ajatustoiminta on kuollut

minä vain tunnen

inhoa kurjuutta humalaa suudelmia päänsärkyä ikävää kateutta hengityksen käden kädessäni palaneen kielen pelkoa

pelkään jonkun putoavan, sillä minä tiedän hyppääväni perässä

minä pelkään ajatella, mitä minä olisin ilman hulluuttani

minuun jäisi paljon tyhjiä kohtia

minulla on ikkunassa tähtitaivas

2012-01-04T20:54:00.000+02:00

Olen hetkittäin niin onnellinen etten haluaisi hengittää ollenkaan ja pian se vaihtuu suruksi, mutten välitä, koska enää en ole samanlainen kuin ennen. Kaikki paha söi paloja ja raajoja ja niiden tilalle on kasvanut muuta, jotain uutta rohkeutta ja vapautta. Silti nivelillä on tilaa liikkua ja mielellä aikaa vaeltaa. Viimeiset kolme ja puoli vuotta ovat tehneet minusta niin paljon helpommin kuolevan ja silti niin paljon vahvemman.

Enkä välitä, koska en halua sen jäävän asumaan, tarttuvan kiinni ytimiin ja kahvikuppeihin, mutta eihän se ole vielä koskaan edes kulunut kokonaan pois. Silloin se ei voi tulla takaisin vaan iskeä valtamerenä kaiken yli.

En ole ikinä osannut nukkua silloin kun on hämärää ja hiljaista, miksi se muka haittaisi, miksen minä saisi joskus olla surullinen ja murtunut? Ette te minusta tehneet lääkkeillä parempaa ihmistä, ainoastaan väärinkäyttäjän ja ärsyttävän päättäväisen, ja minä päätän saavani olla juuri tällainen, koska en sittenkään osaa tai halua olla mitään muuta. Minä voin olla surullisena onnellinen jos haluan.

väsyttää

2011-12-27T23:01:00.000+02:00

iltalääkkeet x 5 alas lonkerolla ja parvekkeelle tupakalle vaikkei siellä saisi edes polttaa eikä ovikaan pysy kiinni kun tuulee

tänään opin sen, että masennus on minun omaa syytäni

harmaat tiet

2011-12-24T23:06:00.000+02:00

Olen isällä viettämässä joulua; kaikki sisarukset eri osoitteista, äitipuoli ja kissa. Joulusauna, paljon ruokaa, äiti kävi nopeasti halaamassa, muutama lahja, se uunivuoka mikä oli ainoa mitä olin toivonut, salmiakkisuklaata ja rahaa ainakin vuodenvaihteen juomiin ja matkoihin.

Kuuntelen John Lennonia ja olen surullinen.

Kävin isän ja äitipuolen kanssa hautausmaalla, pimeää ja kynttilämeriä, siellä ovat veli ja kaikki isovanhemmat. Sekä J, jonka haudalla oli paljon kynttilöitä ja hiekkaan piirrettyjä sydämiä. J kuoli toissakesänä, muutaman vuoden minua vanhempana. Kuukautta myöhemmin H astui raiteille, soitti itse valmiiksi poliisit eikä väistänyt junaa. Vielä edellisenä päivänä olin istunut juttelemassa ja nauramassa H:n ja Aurinkotytön kanssa. Ei hän ikinä valittanut. Ei sanonut sanallakaan, että olisi paha olla.

Kauhean moni asia on muuttunut. Jos silloin kerran olisi käynyt toisin, olisin itse maan roudassa kolmatta vuotta. En minä halua sitä enää. Aurinkotyttö ei ole pelkkä ystävä, hän on tyttöystäväni. Varpunen jouluaamuna ei enää itketä, vaikka siinä lauletaankin veljestä taivaassa. En minä ole muutenkaan itkenyt melkein kuukauteen vaikka koko ajan itkettääkin. Sekin, kun ajettiin takaisin kotipihaan ja katsoin taivaalle ja näin ainakin miljoona kirkasta tähteä.

Hyvää joulua. Rakastan teitä.

mitä minun pitäisi sanoa

2011-12-20T15:16:00.000+02:00

vihaan talvea vihaan lunta vihaan Helsinkiä kun on talvi ja lunta Helsingin lumi on mustaa ja vetistä mutta nyt ei ole edes sitä eikä sekään ole hyvä kun luonto ei nuku maa on pyöreä ja kuu kaukana ja vetää maan meriä puoleensa hahmotamme maailmaa lukumäärien avulla kaksi silmää kuusi manteretta seitsemän miljardia ihmistä olen polttanut tänään kuusi tupakkaa ja niiden savu noussut kuuhun kiertämään ratoja hermoratoja omissani kulkee vain lääkkeiden vaikuttavia aineita ja sähköiskuja ne katkaisevat viestit aivoihin nyt sattuu

Terveisiä mereltä

2011-12-14T16:27:00.000+02:00

Moni ystävistä tuskaan hukkui. Silti
joka aamu hurjapäiset kalastajat jättävät
laivueina rannikoiden likavedet. Purjehtivat
kauas ja palaavat illansuussa vähäpuheisina.
He tähyävät kai kauemmas kuin rannikolla voi
nähdä edes mielikuvituksen siivin - paljon
verkkoihin sotkeutuneita itsemurhaajia,
öljyistä merilevää, muovikanistereita,
kuolleita lintuja, terveisiä minulle.

Pentti Holappa (Norsun ääni, 2003)

oivallus, ajatus, mielijohde:

minä en ole onnellinen

koska en salli sitä itselleni

jos jokainen hetki kestää aina kauemmin

2011-12-07T21:58:00.000+02:00

henget kolisevat
siellä metsissä puita vasten aina
eivät ketutkaan ole kovin punaisia

minä en osaa enää ajatella
en halua

talven unia

2011-11-30T17:48:00.000+02:00

52-vuotias isäni erosi kirkosta
13-vuotias pikkusiskoni on alkanut tupakoida
eilen aamulla menin verikokeisiin kolme tuntia myöhässä
nyt molemmissa kyynärtaipeissa on mustelmat
kotona jatkoin nukkumista

herättyäni tajusin terapian alkaneen puoli tuntia sitten

kauan kestävä syksy

2011-11-25T12:29:00.000+02:00

veriarvot olivat niin huonot, etten saa lääkityksiä
vielä, ei se mitään
olen ajoittain niin onnellinen, ettei se haittaa
ainoastaan niiden hetkien väliin jäävä aika pelottaa

se lääkäri on ihan mukava
mutta en pidä uudesta psykoterapeutistani

haluaisin jouluvalot
ehkä valkoiset, noihin tähtikuvioverhoihin sopivat

keho vartalo ruumis

2011-11-20T14:11:00.000+02:00

en edes itkenyt kun vastasin kysymyksiin ja kerroin perheestä ja valvomisesta ja kuolemasta ja lääkkeistä ja katsoin ikkunasta peltikattoja ja kerroin vielä siitä kuinka joskus unohdan täysin paikan jossa olen ja vähän valehtelin etten ole satuttanut itseäni enää, siitä on jo kauan, yli vuosi varmaan

ja sain kuulla että kaksi vuotta ja viisitoista kiloa sitten papereissani oikeasti luki se a-kirjaimella alkava sairaus jonka nimi on järkyttävän ruma

uusi aika on jo huomenna

verikokeet ja EKG, sitten seronil ja ketipinor

taas on sunnuntai mutta on ihan hyvä olla, rakastan vaikka väsyttää enkä kaipaa vielä lunta ja olen ollut viime aikoina onnellinen, niin onnellinen että aina kun ajattelen sitä, minua itkettää ja haluan sitä lisää

olla sokea

2011-11-13T18:48:00.000+02:00

olisihan se hienoa kirjoittaa onnellisuuksista
mutta
kamalan harmaa marraskuu
muutenkin kamala marraskuu
itketti

peloissa

2011-11-08T19:40:00.000+02:00

olen niin täynnä käsittämätöntä vihaa

arkipäiviä

aamuja

iltapäiviä

alkuiltoja

aamupaloja

päihteitä

itseäni

ihoani

katseitani
mielialojani kohtaan
tätä tunnetilaa joka on minussa koko ajan
olen tyhjä kaikesta ja minä olen aina pelännyt kaikkea

kalat syövät toisiaan

2011-10-31T14:43:00.000+02:00

rakastan elämää joka mulla on

vihaan tapaani elää sitä

olisihan se helppoa vaan lähteä ja olla jossain muualla tai ehkä ei missään, en tiedä mitä tapahtuisi mutta ajattelen sitä usein, tuntuisi helpottavalta päästä edes sairaalaan makaamaan käsivarret säpäleinä eikä sen toteuttaminen olisi edes vaikeaa saatika kovin kaukana siitä mitä nyt on

toisaalta haluaisin elää kunnolla, kirjoittaa, soittaa taas vielä joskus, nukkua edes yhdet kunnon yöunet yksin omassa sängyssäni ja nähdä ihmisiä, muitakin kuin Sinistä ja Aurinkotyttöä, tai edes pitää yhteyttä, nyt en ole tahtonut, hajoilen mieluummin yksinäni enkä halua selitellä kenellekään mitään, en vaikka joku kysyisi tai itse haluaisinkin kertoa, on ikävä monia mutta nyt ei jaksa, maailman huonoin syy

mitä ihmettä mä siellä polilla kerron

en tiedä mikä mua vaivaa, mutta olen kunnon avun tarpeessa ja kokemuksesta tiedän, ettei poli riitä

minä olen tässä se ongelma

maanantai

2011-10-27T14:06:00.000+03:00

keräsin rohkeutta kuuden tupakan ja yhden kahvikupillisen verran ja lähdin asemalta vasta kun olin varma etten oksentaisi pelosta

olen kävellyt sinne vain kahdesti, siitäkin on melkein vuosi mutta löysin perille, muistan sen korkean ullakkoikkunan

ilme ei värähtänytkään kun hän avasi ulko-oven ja näki minut istumassa keittiössä hänen äitinsä kanssa

olen joskus miettinyt miten hän tekee sen

se johtuu siitä, ettei hän välitä mistään tarpeeksi

Helsinki on kahdelta yöllä aivan tyhjä, ei linja-autoja eikä liikennevaloja, taivaskin on musta ja näyttää siltä ettei sen läpi voi tunkeutua, kävelin keskustasta kotiin 41 minuuttia ja kotona Sininen käski soittamaan poliisit

kello oli 2.55

tunnin päästä pääsin nukkumaan mutta silmät vain seisoivat

viilsin käsivarteen, siitä oli jo yli kolme vuotta

syyssateita siltojen alla

2011-10-22T19:10:00.000+03:00

näen ja tunnen joka päivä edes hetken jotain niin kaunista että tahtoisin itkeä, sitä on alhaalta kadun päästä paistava aurinko, aamulla kylmässä kotiin käveleminen, sanat joita saan lukea, se kun olen sytyttämässä tupakan ja se viedään huulteni välistä suudelman tieltä ja sitten saan sen takaisin, arpikudoksen irtoaminen ja se kun joku sanoo pitävänsä niistä jo haalenneista, se tekee minusta onnellisemman ja joskus itkenkin ja silloin kurkussa ei tunnu ahtaalta eivätkä kädet ole raskaat ja vapisevat ja se helpottaa sitä piilossa olevaa pahaa oloa jonka takia en itke, itken mieluummin jostain muusta, jostain paremmasta

maa mätänee

2011-10-17T20:23:00.000+03:00

eilen oli sunnuntai, se viikon seitsemän päivä tai joillekin vasta toinen krapula-aamu, minulle se on nyt kuin kaikki muutkin päivät

päivällä vasemman nilkan iho sai punaista väriä ja kipinöitä hermoissa kahdesti, itketti vähäsen ja sitten paljon enemmän

väsytti niin paljon mutta silmät eivät pysyneet kiinni ollenkaan

ei se ole reilua että toinen jalka on viivainen, täynnä raitoja, eikä toisessa ole mitään, ei se ole reilua eihän

sitä varten piti vielä nousta ylös ja sen jälkeen odottaa taas unta

mieli väheni ja karkasi eikä osannut olla paikallaan, nukuin lääkkeillä pitkästä aikaa, ehkä yli vuoden tauon jälkeen

olisi sittenkin pitänyt juoda, niin olin ajatellut, kerran juomiakin löytyy vaikka rahaa ei, on salmaria ja likööriä ja lonkeroita kahta laatua kun en tiistain jälkeen ole juonut ja ne pikkupullot jotka ovat olleet keväästä asti

tänäänkin on paha olla, tänään hoidan sitä ahmimalla

nukuin ensimmäiset päiväunet yhdeltätoista, iltapäivällä kaupungille, pusuja, kotiin ahdistumaan ja lukemaan postia

toimeentulotuki - ei mitään

nuorisopsykiatrian poliklinikka - 16.11.2011

mitä kaikkea pahaa sitä ennen ehtiikään tapahtua

kerron teille ihmisistä ‒ 29. syyskuuta

2011-10-14T22:50:00.000+03:00

tajuutko sä kuinka pitkä aika on kahdeksan kuukautta, kahdeksan kuukautta olla ihastunu sekopäähän ja kun tietää miten siihen sattuu ja sä tiedät mitä kaikkea mä oon tehny että unohtaisin sut mutta sä et oo tajunnu vaikka mä oon kertonu mutten ikinä suoraan, kertonu ihan vitun monta kertaa mutta sä et oo halunnu kuulla etkä tajuta tai sitten sä oot vaan tyhmä ja mä tiedän että sä oot pettäny ja sä tiedät että mä oon pettäny mutta koko tän ajan oon kertonu kaikille muijille ja jätkille että mä oon ihastunu suhun, mun kaverit jotka sä oot nähny tietää sen ja nyt säkin tiedät, oonko mä idiootti

hänen kahvikuppinsa oli täynnä kun hän lopetti puhumisen

olin juonut omani kauan sitten ja vain kuunnellut hänen puhettaan, yskinyt välillä ja pitänyt katseen pöydässä enkä osannut sanoa mitään

kysyin vain

eikö sun pitäny lopettaa polttaminen

hän puhalsi korvaani ja painoi hymynsä kaulahuiviini

ja hän sanoi, ettei voi katsoa vierestä mitä minulle tapahtuu ja että minun on haettava apua mutta minähän hain jo, sieltä vain ei ole tullut vielä mitään ja hän sanoi ettei kestä pahaa oloani ja pelkää sen vievän hänet mukanaan pohjalle

ja pohjalla ollaan aina yksin, koska silloin muut repivät kätensä irti ja nousevat pintaan ja katoavat ympäriltä, jää vain viileää vettä, myrskyvettä

kului yksi päivä

mua pelottaa ajatus että saattaisin rakastuu ihmiseen joka voi tehä itelleen jotain peruuttamatonta ja sitä mä sussa pelkään, oon aina pelänny, mutta mä en pysty hylkäämään sua sen takia, mä haluun olla sun kanssa

nukuksä

saturnuksesta vasemmalle

2011-10-12T23:31:00.000+03:00

tässä pienessä huoneessa olen rummuttanut mieltäni liian kovalla musiikilla ja toisten iholla, ikkunasta paistaa aurinko vain aamuisin ja iltaisin on pimeämpää aina hetken aikaisemmin, minä pidän pimeästä ja siitä miten siihen voi piiloutua, mutta pihalle on kannettu ne penkit joilla istuu tummia hahmoja ja ne syöksevät savua

se on kylmää

tuulee ja sillan kohdalla meri nousee ilmaan ja hiukset kastuvat, siihen voisi tukehtua jos haluaisi, mutta en minä halua vaan kävelen hengittämättä ohi

sitten niitä hyviä hetkiä ja iltoja ja automatkoja tulee lisää

mutta minä tarvitsen rahat jokaviikkoiseen humalaani

2011-10-04T17:08:00.000+03:00

silmät ovat punaiset ja verestävät toista päivää, yöllä ne sai repiä auki kun nousi ottamaan lisää särkylääkettä, kipu oli herättänyt ja tärisytti niin ettei uni enää tullut

heräsin myöhään ja paistoi aurinko, satoi vettä kun piti lähteä mutta ei se edes haitannut, minulla oli pipo päässä märkien hiusten päällä ja jalassa samat housut joissa olin nukkunut, olin unohtanut pestä hampaat ja soittimesta oli akku loppu, muutenkin kaikki kuulosti niin hiljaiselta, ehkä kuuroudun välikorvantulehduksesta täysin ja kuulen vain päänsisäistä huminaa koko loppuelämäni siihen asti kunnes tämä kerrostalo tai koko kaupunki sortuu päälle

hävetti ihan hirveästi kun piti ilmoittautua vartijalle että on tullut paikalle, se kysyi nimeä ja kenelle hoitajalle oli aika, mille hoitajalle, ei mulla millekään hoitajalle asiaa ole, ai oletko sä menossa sossulle vai huumeklinikalle, no sossulle on yhdeltä aika ja se käski menemään hissillä yhden kerroksen ylöspäin

rouva sosiaalityöntekijä oli ärsyttävä ja katsoi käsiäni, tiedän että niissä näkyvät vielä pienet reiät, ei sentään mustelmia enää eikä hän katsonut minua silmiin sen jälkeen kun oli ovella kerran katsonut pitkään ja minua inhotti asenne jonka hän otti minua kohtaan ja oma olo alkoi olla niin kamala että aloin itkeä, ei aamulla edes ollut sellainen tunne että tänään itkettäisi mutta nyt tuntuu taas siltä että voisi itkeä viikon

poltin kadulla kaksi tupakkaa, sitä ennen poltin viimeksi lauantaiaamuna, tulin kotiin, söin ja vedin nilkan auki, onneksi nyt on jo tiistai eikä maanantai enää ja kohta on viikonloppu

ei piilomerkityksiä

2011-10-03T15:02:00.000+03:00

valtava ikävä viime syksyä ja ensimmäisiä yöpakkasia ja sitä kun juoksi ja hengitti keuhkojaan ulos ja se sattui, vielä kovempi ikävä kesää ja matalaa aurinkoa ja sitä kun sai olla ajattelematta vaikka sattui mutta vähemmän, nyt ei ole mitään vaikka onkin uusi syksy ja ruoho vanhenee

en ole pitkään aikaan tuntenut mitään kunnollista, en mitään sellaista mikä tuntuisi oikealta tai sopivalta, joskus surua ja vihaa ja epätoivoa, välillä onnea ja rakkautta kaikkea ympärillä olevaa kohtaan, sitten taas pelkään etten se ole minä vaan joku muu ja yritän murhata itseäni edes vähäsen jos siellä alla onkin joku muu

on ollut niin paljon aikaa miettiä kun ei ole muuta tekemistä kuin aamutupakat ja kahvia ja teetä ja nukkumista ja ajattelemista ja huomenna tajuaa ettei mitään ajatuksia ole olemassakaan

älä tukehdu

2011-09-28T00:09:00.000+03:00

olen ollut murun luona monta päivää ja on ollut helpompi olla kuin pitkään aikaa, on naurettu ja juotu ja poltettu ja itketty ja nukuttu herätyksien ohi, aina maailma jää taakse kun tulee tänne ja kaatuu ilman minua

ja se saakin kaatua eikä minua haittaa

koska kaikilla menee huonosti siksi kun muillakin menee, sen pitää joskus mennä poikki, ei se voi vaan jatkua niin

vaikken voikaan pelastaa muita, voin pelastaa itseni ja aloittaa sen nyt heti, kukaan ei enää saa olla minusta huolissaan enkä halua että siihen on syytäkään eikä miettiä minun murheitani, eihän niitä edes ole, ei mitään suurta

ainoastaan oma mieleni ja se mitä Aurinkotyttö sanoi, mutta unohdan ne nyt hetkeksi koska on viides ilta täällä ja neljäs ilta humalassa ja kotona aion taas alkaa juoda aamukahvia joka päivä

olen

2011-09-20T19:41:00.000+03:00

yksin ja sekaisin
en vain yksinäinen vaan oikeasti yksin
sekaisempi kuin ikinä ennen

olen parissa viikossa rikkonut itseäni useammin
kuin viimeisen yli puolentoista vuoden aikana

mutta enää ei pelota
en pelkää kuinka minulle tässä käy

pitkin reunoja

2011-09-16T12:06:00.000+03:00

viime viikolla

jätin eropaperit koululle

itkin asemalla kun odotin junaa

vein pullot ja ostin tupakkaa

kotimatkalla näin anssi kelan

tänään

se aski on vieläkin avaamaton

vielä on öitä kun voi vain karata

nukun pitkiä päiväunia

minulla ei ole onnennumeroa

pian

en tiedä mitä tapahtuu
tämä on pakenemista

en halua pois vaan muualle

2011-09-11T20:04:00.000+03:00

en käsitä miten tässä maailmassa on niin paljon pahaa
miksi aina joku löytyy kuolleena tai lentokoneet iskeytyvät maahan tai paha vaanii metsässä ja odottaa kunnes kuu nousee

muistan sen ajan kun poltin vain sunnuntaisin
joskus viiltelin vain sunnuntaisin
mitä nyt pitäisi tehdä kun sunnuntait eivät ole menneet pois mutta keinot kestää niitä ovat loppuneet tai loppuun kulutettuja

miten tämän maailman voi vielä joskus nähdä kauniina
kertokaa

niitä joina karata

2011-09-07T20:59:00.000+03:00

lääkäri kirjoitti lähetteen ja reseptin, en aio edes hakea niitä lääkkeitä, en mä halua niitä, miksen muka saisi nukkua päiväunia tai olla valveilla matkaa aurinkojen välissä jos haluan

joinain päivinä kuolen kerran tai kaksi ja silloin tuntuu kun räjähtäisi mutta mitään ei tapahdu, joskus olen nilkoista raidallinen ja pelkään tuntevani jotain

niitä päiviä on paljon mutta niiden välissä elän hämärissä puistoissa ja poltan askeittain tupakkaa, monilla on pipot vaikkei ilma ole vielä kylmää, maassa istuu ihmisiä joita en ole nähnyt pariin vuoteen mutta kukaan ei ole muuttunut, niillä on vain enemmän mustelmia ja tummemmat silmät ja terävemmät niskat ja vieläkin ne juovat maanantaisin pelkkää kaljaa ja joku kertoo lentäneensä koulusta kuukaudessa, seuraavasta kahdessa viikossa

aina joku jaksaa odottaa yöbussia vielä toiset puoli tuntia, en ikinä pidä kotimatkoista vaikka siellä onkin Sininen ja usein joku muukin koska tiedän eläväni muista ihmisistä ja siksi pelkään niitä hetkiä kun olen yksin, haavat kirvelevät

mustelman värejä ja vaurioita

2011-09-04T17:21:00.000+03:00

inhoan tätä aikaa jolle ei voi tehdä mitään
jos vain ukkostaisi tarpeeksi kovaa vielä edes kerran
minä juoksisin sen alle ja antaisin sen iskeä

vanhat jäljet peitin uusilla
muuten en osaa itseäni enää muuttaa

vihaan tätä tunnistamatonta selittämätöntä pahaa jolle ei voi tehdä mitään vaikka huutaisi tai satuttaisi tai antaisi toisten satuttaa tai söisi tai olisi syömättä tai karkaisi kaikkea tai jäisi vain aamulla nukkumaan tai tuijottaisi eteenpäin ja hukkuisi siihen
antaa sen hukuttaa
se ei mene pois
ja se pelottaa

saman verran kuin kaksi

2011-08-28T17:38:00.000+03:00

a) kuljen kävellen, en juosten
b) pitää lopettaa turha/liiallinen/pahaan oloon juominen
c) pitää lopettaa tyhmästi syöminen
d) annan itselleni luvan kadota jos siltä alkaa tuntua
e) silti ei saa satuttaa ennen sitä
f) etenkään muita
g) lopeta ajatteleminen
h) lopeta puhuminen
i) kaikki parantava tekee ensin kipeää
j) menen sille lääkärille niin kuin olen luvannut
k) tai sitten voisin jättää menemättä ja tajuta tappaa itseni nopeammin

vittu

se ei näe unia

2011-08-23T21:59:00.000+03:00

minusta loppuivat sanat juuri sillä hetkellä kun niistä sai tietää joku muu ja sen jälkeen satoi vettä enemmän kuin ikinä ennen en ole varma itkinkö enää vai oliko se jo loppunut mutta tein sen koska minusta on tultava onnellinen edes onnellisempi mutta vielä pitää odottaa kaksi viikkoa ja sitten se lukee taas paperilla

että sen on paha olla ja se haluaa satuttaa itseään

mitä taasko se itkee

odotan vain koska taas kadun tätä ja lopetan taas jotain kesken

pelastusretket

minusta ei tule mitään hyvää

kaduilla liikkuu muitakin hulluja kuin minä

2011-08-19T20:17:00.000+03:00

kuuntelen samoja kappaleita ja katson samoja elokuvia enkä edes katso elokuvia koska yksin en oikein osaa

ehkä pitäisi murskata hermoratoja koska en ole itkenyt pitkään aikaan, kohta kolmeen viikkoon, eikä se ole kovin hyvä asia

siitä tietää ettei ole hyviä aamuja vaikka taas kävelen tihkusateella kallioille (raunioita) tai satamaan (risteilyaluksia) ja minulla on mukana sateenvarjo eikä mitään muuta mutten minä ikinä avaa varjoa

kaivojen kannet kolisevat

taas tänään pidän Helsingistä ja autoteillä ajavista pyöräilijöistä ja siitä että aamuisin miehet ovat pukeutuneet harmaisiin pukuihin ja siitä kuinka kampaamoiden ovet ovat auki ja katu tuoksuu

mutta entä jos maanantai ei ikinä tule

en tiedä

2011-08-15T18:40:00.000+03:00

unessa ihmiset hyppivät katoilta

silinterit ja raajat lensivät eri suuntiin ja

kaduille levitettiin patjoja ettei

veri tulvisi vieden mukanaan kaiken

meren yli kuuluu ääniä

tuulee

mutten saa selvää

täällä on liikaa kauniita asioita

aina rumissa maailmoissa on

reunakirjoitusta

rannoilta nousee savua

2011-08-12T15:30:00.000+03:00

On niin paljon mutta en halua kertoa mitään. Siitä miten olin onnellinen ja nauroin ja miten on sattunut ja päässyt pois eikä satu enää ja juonut ja polttanut ja nukkunut niin paljon. Tänään en mene minnekään, en ole edes polttanut päivän ensimmäistä tupakkaa. Avaan ikkunaverhot iltapäivällä.

Toiset kirjoittavat, toiset maalaavat, toisten kädet tärisevät. Minä voin vain elää ja lakata olemasta niinä hetkinä kun ei tahtoisi olla mutta ei ole mitään mitä tekisi että voisi vain olla ja unohtaisi ne mitkä toiset maalaavat pois mielestään. Minä en tiedä mikä auttaa silloin kun itkettää mutta itkua ei tule.

Ei tämä ole erilaisempi elokuu kuin aikaisemmat, mutta iltaisin on viileämpää kuin muistin. Pian on syksy ja muistan taas millaista on olla yksin. Olen aina, mutta silloin en tahtoisi olla. Pian en tiedä minne piiloudun.

vihaan pelkään en hengitä

2011-08-05T18:16:00.000+03:00

välillä muistan jotain
kun tiskaan tai kun juon aamulla kahvia tai kun olen astumassa
metroon tai kun tuijotan jokaista vaaleaa seinää vuorotellen

muistan ettei minulla ollut kenkiä
että ohitseni ajoi pyöräilijä ja kysyin häneltä jotain
että istuin hiekkatiellä
kun toinen sanoi mennään pois, tuolla on vielä joku
yritin sytyttää tupakan mutta se putosi maahan ja poltti sormeni

myöhemmin
silitykset korvan takana ja sormet kaulalla laskemassa lyöntejä
rinnassa hakkasi
nyt tahtoisin olla tunnoton

mustavalkoiset kämmenselät

2011-08-02T17:40:00.000+03:00

kyynärpää auki, nilkka paskana, vasen kylki ja jalat pelkkää mustelmaa, selässä kadun reunakivistä ruhjeet, vasemman lapaluun kohdalta iho rikki, käsissä naarmuja ja mustelmia

en sen jälkeen tahtonut nukkua yötä yksin, mutta onneksi oli joku, joka auttoi rappuset neljänteen kerrokseen ja siirsi pahvilaatikoita ja etsi sänkyyn lakanat ja laittoi nukkumaan kolmen kahdestaan juodun väkevän pullon jälkeen ja aamulla siitä vierestä oli väärin herätä, on aina ollut ja on yhä

en pysty nojaamaan käsiini eikä suoraan käveleminen onnistu

siellä on öisinkin valoja ja vesi aina kaukana pohjasta

2011-07-31T21:09:00.000+03:00

minulla on mustat ja kiviset jalkapohjat

ja pelkään kasvavani niistä taas kiinni uusiin katuihin

vaikka ne ovatkin paljon kauniimpia kuin ne vanhat

sieltä näen merenkin

pelkään syksyä mutten pimeää

en sitä viileää ilmaa ja sumua aamuisin

pelkään sitä mitä tapahtuu

mitä saattaa tapahtua ja mitä ei tapahdukaan

en tiedä ja siksi se pelottaa

se meri voi viedä minut pois koska tahansa

silloinkin kun istuin kanaalin reunalla ja vesi oli kylmää

mutta se haukkasi vain palan varpaasta

humalasta

mutta ei kukaan ole turvassa silloinkaan

ehkä lopun

2011-07-26T13:41:00.013+03:00

Tajuan ja myönnän itse tarvitsevani apua, uudestaan apua, lisää apua, apua. Olen soittanut polille kahdesti, he soittivat minulle kerran, mutta eihän sieltä tietenkään mitään saanut. Kun pitkän miettimisen jälkeen sain jo tuon verran aikaiseksi ja pitäisi saada vielä lisää että jotain tapahtuisi, on vaan helpompi jättää välistä ja katsoa minne tämä vie. Jos odottaisi vielä vähän aikaa. Edes siihen asti kun vanhat lääkkeet kestävät.

Tiedän että tämä menee ohi, en vain tiedä jaksanko odottaa niin pitkään. Pian on elokuu ja illat taas hämäriä. Silloin näkee kipinät muttei tietä eikä sen reunoja eikä kasvoja.

Taas matkatavarat ja taas pois. Rakastan niitä ihmisiä ja sitä aikaa.

tätä on nyt jo kestänyt monta viikkoa liikaa

2011-07-21T00:57:00.000+03:00

kuuntelen musiikkia liian kovalla kun muut jo nukkuvat
avaan ikkunat ja tunnen kaikkea yhtäaikaa
kaiken pettymyksen itseeni ja surun joka tulee ei mistään
itken taas kauheasti ja se hävettää vaikkei kukaan näekään
liian moni muukin maailmassa itkee juuri nyt

kun muut ajattelevat etten kestä enempää
(en ole varma kestänkö tätäkään)
miksi juuri tämä kesä vaikka tämä on ollut mahtava
mutta kynsien alla ja taskuissa on pohjaa eikä se mene pois
turhaa olen turha

join kaksi päivää sen jälkeen kun sanoin pitäväni taukoa
väsyttää mutten osaa antaa itseni nukkua

tahtoisin nähdä minussa rikottuja nilkkoja kaksi kappaletta
kenen takia edes yritän jaksaa

(ettei kukaan tietäisi)

vanhoissa pihoissa asfaltti

2011-07-16T23:59:00.000+03:00

eikö maailma ole ihan kaunis paikka
vastaan että on ja hymyilen ihan hiljaa
vaikka ruohikko on märkää ja nämä pihat olleet ennen niitä jotka
olivat pimeässä pelottavia
täällä on silti vielä Virtuoosi, jonka suurin salaisuus
on se, että hän soittaa aamuöisin linja-autossa kitaraa

taidan elää pelkästään toisista ihmisistä
siitä että voin vain lähteä kauas
tai ihan lähelle ja halata kerran toisen kolmannen
ja vasta sitten uskaltaa taas lähteä
aina jossain on joku jonka kanssa voi juoda kahvia tai teetä tai viiniä tai mojitoa tai sadevettä ja polttaa ja nukkua ja olla hiljaa silloinkin eikä se haittaa
pidän teistä
niistä maanteistä ja teistä yli kolmestasadasta

väsynyt olo
juon vielä tänään ja sitten lepään
pelkään jo syksyä koska aina syksyt ovat pelottavia
minulla ja Sinisellä on uusi koti Helsingissä
ehkä olen kaivannut sinne takaisin tai en tiedä
haluaisin ymmärtää itseäni
vaikka pitkään aikaan minussa ei ole muuttunut mikään
olen ehkä taas hieman surullisempi
mutta siitä en jaksa nyt välittää
mikään ei ole muuttunut, ennen vain osasin olla onnellinen näin

rikkinäiset sukkahousut, ne punaiset

2011-07-11T22:57:00.001+03:00

viikonloppuna itkin keikoilla
laulujen sanoista ja bassoista ja siitä miten ei pitäisi päästää irti
ja välillä en muuta olisi tahtonutkaan ja myöhemmin
ymmärsin että elämä on elämisen arvoista ja unohdin sen taas
en tiedä mitä teen tai mitä haluan, vaikkei sillä olisi mitään väliä
eihän ikinä tapahdu niin, ei meiltä kysytä mitä me halutaan
voidaan vaan päättää mitä me kestetään ja mitä ei

tiesin että se on mua kaksitoista vuotta vanhempi, hengityksessä tupakan ja alkoholin haju niin kuin niillä kaikilla aina, aivan niin kuin mullakin
"haluun kuulla kun sä sanot mulle ei"
sen kädet ja huulet kaikkialla, joskus on vain kokeiltava onko enää edes elossa, toivottava että joku muu satuttaisi niin kuin on satuttanut ennen, nyt kun mikään ei tunnu miltään
seuraavana aamunakaan ei tuntunut miltään
tai sitten en vain enää tunne mitään

poltan paperit ja lakanat ja odotan kunnes katoan aurinkomyrskyihin
syke selässä seinää vasten, en irtoa tästä enää

depressioproblematiikka

2011-07-07T21:47:00.000+03:00

se toimii vieläkin, se että olen muutaman tunnin yöunilla virkeämpi enkä hajoile yhtä paljon, en tänäänkään kertaakaan

asiallinen mieshenkilö

5/2010 ajoi autoa amfetamiinin vaikutuksen alaisena

viimeisessä huumeseulassa sekä bentsot, opiaatit että buprenorfiini

äidiltä Virosta salmiakkisuklaata ja metsmaasika-pullo

tänään hyvään oloon riittää se ettei aurinko nuku

vaikka minä olin kuollut monta päivää

F9.12 monipäihderiippuvuus

kokee kadulla kävellessään ohikulkevien ihmisten kykenevän

lukemaan ajatuksia

tänä yönä pakkaan ja huomenna lähden taas hiukan kauemmas
huutamaan ja hyppimään ja polttamaan rintakehäni ja niskani uudestaan
tai tanssimaan vesisateeseen

tästä on pian kaksi vuotta, joskus siitä on paljon enemmän

eikä se nytkään enää niin harmita

tuoksuu ukkonen

2011-07-03T22:07:00.001+03:00

tiesinhän, että heti kun sanoo ääneen tai edes ajattelee jossain alitajunnassa, että kaikki olisi hyvin, heti alkaa sattua jonnekin syvälle vaikka se tyhmältä kuulostaakin, mutta nyt satuttaa jokin muu kuin minä itse mutten tiedä mikä
viime perjantaina alkoholia lauantaina alkoholia sunnuntaina alkoholia maanantaina alkoholia tiistaina alkoholia keskiviikkona alkoholia torstaina ei perjantaina ei lauantaina taas kyllä
mietin päivittäin sitä kun minua kuristettiin ja vaikka siitä on yli kuukausi, joskus se kuristuva tunne vain tulee takaisin ja pelkään
lauantaina oli nauravia ja itkeviä tyttöjä, illan tuijotin kattoon suurella sängyllä ja kuuntelin ja puhuin ja melkein itkin, yöllä nukahdin kun joku piti kädestä ja hengitti korvaani ja taas on ikävä
on ollut liian pitkään helppoa hengittää ja nyt joudun tukehtumaan kun en muista miten

jotain jäi sanomatta enkä katsonut edes silmiin

2011-06-30T20:40:00.000+03:00

väsyttää ja yskiminen sattuu keuhkoihin
sydäntä vihloo ja pistelee
ei se haittaa, eivät tuntemattomat enää huomaa sitä

paljon kauniita ihmisiä yksi kaksi kolme neljä viisi
kuusi päivää poissa, kaksi yötä kotona ja sitten lähden taas
olen nauranut ja nyt ei ole ääntä, mutta voin olla hiljaa
niin kuin sen viimeisen yön ja aamun kun oli pakko
olla yksin
itkeä pitkästä aikaa ja saada unta

kaikki on ihan hyvin, sitä vaan ei tahtoisi myöntää
koska aina silloin tapahtuu jotain pahaa

nyt kun aikaa on kulunut muutama viikko
ehkä viikonloppuna Helsinki on taas kaunis

nyt haluan nukkumaan vielä sadaksi vuodeksi

en tykkää numeroista

2011-06-23T12:58:00.001+03:00

Aina silloin kun hetken aikaa syön vähän vähemmän tai kävelen itseni kymmenen kilometrin matkalla kipeäksi, ilmaantuu jotain mukavaa ja tajuaa, miten typerää sitä on jatkaa saatika aloittaa uudestaan. Olin ehtinyt olla kaksikymmentäviisi tuntia syömättä ja surullinen ja sormet jäässä ja sitten sain taas viikonlopuksi ja ensi viikoksi mukavaa tekemistä ja seuraa. Silloin aina muistaa, että on hyvä ja tarpeeksi tällaisena, vaikka olenkin viime keväästä lihonnut kymmenen kiloa. Ja silti samat vaatteet mahtuvat päälle ja tuntuvatkin ihmismäisiltä.

Pärjään yksin ja silti enemmän kuin ikinä tarvitsen toisia ihmisiä, mutta sekin riittää, että tiedän heidän olevan jossain, toisella puolen Suomea tai vaikka maailmaa tai ihan lähellä. Rakastan sitä kun saan olla jonkun kanssa yötäpäivää, monta päivää. Syödään ja poltetaan ja nukutaan ja juodaan ja ajetaan ja puhutaan ja ollaan hiljaa. Silloin on niin seesteinen olo itsensä kanssa ja osaa vain elää siitä hetkessä.

Minulla on maailman paskin kesätyö. Joudun joka päivä lukemaan, kuuntelemaan ja kirjoittamaan syöpäepäilyistä, raiskauksista ja syömishäiriöistä, listaan masennuslääkkeitä ja sairauslomia. Olen kuitenkin tyytyväinen, kun on edes muutamana päivänä viikossa jotain muutakin tekemistä kuin radion kuunteleminen ja epämääräinen omien vanhojen tavaroiden penkominen. Silti siinä pystyy kummasti ajattelemaan omia asioitaan. Että mitä on mennyt vikaan ja että voisi oikeasti alkaa elää kunnolla. Tästä kesästä on hyvä aloittaa. Eiköhän kolme vuotta tätä samaa kaavaa jo riitä.

Ja hei, pidän lyhyistä hiuksistani ja niiden väristä ja silmälaseistani ja venytyksistä ja muista koruista korvissani. Eikä niillä ole mitään tekemistä minkään muun kanssa. Olen niin helvetin paljon mieluummin onnellinen kuin kalpea ja kieroutunut. Vaikka sitä taidan olla aina.

kansalaiset, medborgare

2011-06-20T22:58:00.000+03:00

minä ja shadychick
valtaamme Suomen ja kesäyöt
ensi maanantaina lähdemme kohti tuntematonta

ja sinun osasi tässä

on kertoa meille tie ja ehkä tarjota lattia jolla nukkua
tulla seuraksi rannalle tupakoimaan vaikka sataisi vettä
te rakkaat ja tärkeät, joista tiedämme muutakin kuin nimen;
kuka tahtoisi meidät kylään?

sanaleikkejä tienreunassa

2011-06-20T02:02:00.000+03:00

Iho meni rikki maata vasten ja veri tuli vaatteiden läpi. Lupiinit olivat kauniita ja sumu jossain kaukana, siellä minne ei enää nähnyt. Ei ollut harmaata vaan hämärää. Elämässä on värejä muuallakin kuin taivaalla, lupiineissa, niissä joiden seassa tahtoisi kävellä. Ne yltävät yli polvien.

Sumu astui sisään ikkunoista. Ja juuri silloin kun laulussa laulettiin

rainy days

kattoa vasten alkoi ropista.

Väsyin olemaan tumma ja pimeä. Olen sitten väritön. Tämä ei kerro mitään, kuten en minäkään, on vain. Minulla on aina ikävä ja on taas ja aina sanon että sattuu kun ei tiedä mitä ikävöi. Mutta nyt tiedän että se sattuu paljon enemmän kun tietää mitä se on.

Olen öisin onnellisempi. En halua nukkua. Pelkään menettäväni jotakin tärkeää. Joku saattaa ampua itseään enkä minä ehdi ---

valkoinen sängynpääty

2011-06-15T19:36:00.007+03:00

hiukset kasvavat kohti taivasta ja poskessa on tyynyliinasta kukkia
olen nukkunut sadepäivät

Aurinkotyttö on ollut kymmenen päivää kaukana
vielä viisi Afrikassa
sitten hän tulee takaisin hiekkaa korviensa takana
pelkään että matkalla hän putoaa mereen
sinne minne Lintu lensi
(olen ikävöinyt sinua koko päivän
tule mun luo)

elokuussa en nähnyt meteorisadetta
laukussa haisee viina vieläkin
mutta tänä iltana tahdon nähdä kun kuu katoaa

jaloissa miljoona reikää

2011-06-13T12:36:00.000+03:00

kurkku on kipeä
kun pyöräiltiin märissä vaatteissa ratakiskojen yli
vesi oli ollut lämmintä ja pohja pelotti
kerrankin pohja oli niin kaukana ettei ylettänyt edes varpailla
minulla taitaa olla aina kurkku kipeänä

olen katsonut ikkunasta ojia ja puita monta sataa kilometriä
ja ajatellut
että vaikkei sillä ole väliä voiko hyvin vai huonosti
niin miksei?
tahdon unohtaa asiat jotka satuttavat
tai oppia kestämään niitä
elämään itseni kanssa, ei se niin kauheaa voi olla

pian ukkostaa
ei ole tupakkaa
nukuin juuri 17 tuntia
huomaamatta on taas kauhean monta päivää

ps. minut löytää Helsinki pride -kulkueesta ja Ruisrockista
tulkaa tervehtimään

kukaan ei nähnyt ei kuullut en kertonut

2011-06-05T05:52:00.019+03:00

en oikeastaan tiedä mitä tapahtui mutta
se oli kuin sähköisku
kaksi kättä kurkulla enkä edes yrittänyt huutaa
tuntui vain tukehtuvalta ja turvattomalta kun joku painaa käsillä kurkkua ja hengitysteitä kasaan enkä saa sormia kaulan ja kuristajan väliin jotta saisin happea eikä se ole oma valinta vaikka on oma henki ja elämä
onko turhaa yrittää päästä irti vai haluanko edes
pelotti
suorilta jaloilta putosin selkä kiinni lattiaan
irti ja pois

miksi muut satuttavat
eikä hän ollut se sama kuin viimeksi
hän jonka luota lähdin jo

kitalakeen nousee veren maku
siitä on jo monta päivää mutta vieläkin välillä säpsähtelen
kun joku kävelee takanani
enhän minä häntäkään ollut nähnyt ennen kuin niska nytkähti taaksepäin
ehkä sen takia ääneni on taas karhea
lähes kadonnut
tai ehkä se johtuu siitä savusta joka värjäytyy valoissa ja värjää keuhkot

on melkein aamu ja pilvet ovat maailmankarttoja
siltä ne näyttävät
kesäkuu

joka toisen meistä maailma teki hulluksi

2011-05-30T15:01:00.001+03:00

tuntuu niin inhottavalta olla minä
pelkkää ristiriitaa ja valvomista ja tappelua ja
pakoilua

liian usein tekee mieli satuttaa ja sitä elää mielessään
näkee näkee näkee koko ajan
suunnittelee muistaa uskottelee ettei se haittaa
ei ole mitään niin arvokasta ettei niin saisi tehdä

mutta sä et lyö mua enää ikinä vaikka ansaitsen sen kaiken silti sä et ole se jolla on siihen oikeus ja uskallakin olla niin kuin mitään ei olisi tapahtunut ja silti teet sen uudestaan mä en kestä sua ja kun mä kohta lähden mä en tule enää takaisin sun takia mä itken aina kun kysyn kyytiä kotiin ja nukun yöt lääkkeillä koska en halua ajatella että olet samassa asunnossa ole hiljaa

pidätän hengitystä kunnes pääsen pois
voisin olla kesäkissa jonka joku syksyllä hukuttaa

miksi silti vaikkei pitäisi

2011-05-22T13:48:00.000+03:00

haluaisin jonkin konkreettisen syyn miksi sattuu
pelkään että se elää vain mielessä
minun tai jonkun muun
siksi öisin juna-asemilla ei ole muita eikä se ole ikävää
vaan pelkoa

kerrankin tiedän mitä puuttuu
se olen minä
ja se vanha tunne kun piti olla piilossa
sai sattua ja olla mustelmilla
sai olla rikki ja se oli kuninkaallista

enää en uskalla edes ajatella miltä tuntuisi

elää ilman ruumista

tai sellaisessa joka on raidallinen ja melkein kuollut

silloin kun ei tuntenut mitään ja nyt tuntee

vain r-sanoja ja sen miten sattuu kun toista sattuu

katuvalo oli kaatunut maahan ja se oli samalla tavalla iso kuin dinosaurus

2011-05-19T14:33:00.002+03:00

Joskus tuntuu sellaiselta kummalliselta, niin kuin en olisi minä ollenkaan. Se on joskus niin vieras tunne, sen kun voi vaan olla, koska niin on hyvä olla. Olen oppinut tekemään asioita niin kuin minulle itselleni sopii. Valvon yön ja juon kahvia aamuun asti, jos seuraava päivä on silloin pelkkää aivopölyä. Lähden junalla kymmenen minuutin tai kahden tunnin päähän, jos siellä on joku jonka luokse tahdon. Menen ulos vesisateeseen polttamaan tupakkaa ja katselemaan puunrunkoja tai betoniseiniä, jos se saa hymyilemään. Kävelen kengännauhat auki ja odotan kaatuvani, jos se tekee olostani ehjemmän. Nousen tutun tai tuntemattoman auton kyytiin ja itken tai nauran, jos se tekee minusta onnellisemman. Voin lähteä kesken koulupäivän ystävän kanssa käsi kädessä elokuviin ja isä kysyy, olenko muistanut syödä ja levätä, kun olen taas niin usein pois tunneilta. Olen minä muistanut.

Minulla ei ole mitään tarvetta satuttaa itseäni. Joskus kaipaan uusia mustelmia, niitä hienoja värejä, mutten sitä, että haluan tehdä itselleni pahaa. Sitä olen tehnyt jo tarpeeksi. Polviin saa mustelmia hauskoista viikonlopuistakin.

Itken yhtä paljon kuin ennenkin, mutta samalla nauran enemmän kuin ikinä.

Ehkä väärin ajatella näin, mutta päihteet ovat tehneet minusta onnellisemman, tai ainakin vähemmän surullisen. Viileiden aamujen ensimmäinen ja väsyneiden iltojen viimeinen tupakka, se kun tuntee miten veri kiertää aivoissa asti, ellei se muuten päivän aikana sinne jaksa. Ne viikonloput kun joutuu aamulla häpeämään, kun on joutunut olemaan toisten raahattavana eikä silloin tupakka tunnu missään, ainoastaan kurkussa jos on värjännyt lattioita. Kun ei tarvitsejaksahalua ajatella tai välittää. Satunnaiset kupilliset unikkoteetä.

se odottaa aikaa aina uudestaan

2011-05-15T15:21:00.000+03:00

Huomasin vasta, että pian on taas kesä. Olin vuosi sitten elossa ja muistan ne yöt kun olin yksin ja elossa, ja ulkona oli viileää ja rannassa vedestä nousi sumua ja siitä näki läpi kun aurinko nousi ja hiekkaa oli niskassa asti. Muistan, kun aamuyöllä istuin siskoni kanssa keittiössä syömässä vesimelonia ja hän kysyi, voisinko taas soittaa kitaraa hänen soittaessa pianoa. Emme olleet tehneet niin pitkään aikaan.

Muistan ne ihmiset, jotka tapasin, silloin oli jo syksy, mutta tarpeeksi kesä vielä. Uudet kadut ja kyltit ja kaikki se vapaus, jonka annoin kasvaa ja päästä irti. Aloin tuntea muutakin kuin värittömyyttä ja sitä kylmää ja ahdasta rintalastan alla.

Siksi tarvitsen taas kesän. Ajattomuutta ja sitä kun ei muista viikonpäiviä eikä sillä ole mitään väliä. Lapsuudenkodin kellarin oven eteen tupakalle siskon ikkunan alle, ehkä hänet voi jo tänä vuonna pyytää mukaan. Ilman kenkiä polkuja pitkin metsässä, kallioilla ja pelloilla. Viimeistään kesällä on löydettävä uusi asunto Sinisen kanssa ja etsittävä loput piilotetut aarteet. Lisää ihmisiä ja ehkä jo parin kesän kuluttua minulla on keuhkosyöpä mutta ei se haittaa.

Tässä violetissa kauluspaidassa tuoksuu joku, mutten tiedä kuka. Hassu ikävä, ei surullinen vaan sellainen, joka saa ajattelemaan. En ymmärrä kuinka selvisin tästä keväästä, mutta onneksi selvisin. Vai saako sitä vielä sanoa?

polvet mustelmilla

2011-05-07T16:38:00.000+03:00

en ole ikinä tainnut nauraa näin paljon
ja samalla kuvitellut
millaisia korppien sulkia tahtoisin hautajaiskimppuihini
oikeastaan ainoa syy on se kun muutama viikko sitten lupailtiin
ettei nyt hetkeen haudata ketään

hengittäminen sattuu selkään ja keuhkoja väsyttää
typerät yksinäiset viikonloput
ikävä ihmisiä ja tiedostamattomampaa oloa
aurinko paistaa enkä enää osaa tehdä paperilintuja

kummallinen kevät
en halua olla yksin kun se päättyy
vaikka olen sitä nykyään ihan liikaa
henkisesti ja fyysisesti
ikävöin niin montaa asiaa etten enää ymmärrä sitä

heitti neulaset repimään silmäkulmia

2011-05-01T21:01:00.001+03:00

minulla ei ole huonoja päivä tai huonoja hetkiä
minulla on huonoja viikkoja ja huonoja kuukausia
niitä kun on ollut hereillä jo kauan kun sydän räjähtelee
tärisyttää sormia ja nilkkoja
niitä kun herää ja huomaa että olisi pitänyt nousta ylös yli kolme tuntia sitten
eikä silloin syödä aamuisin koska ei tee mieli eikä siihen ole lupaa
silloin ei syödä
seronil 20 mg 1 kpl
jos se sittenkin on siitä kiinni

hetkeksi kaikesta kauas pois
ilma kylmää ja savuista
maa kylmää ja loivaa alamäkeä sitä on helppo juosta
itseään pakoon ja kotona itken jo rappukäytävässä
soitin isälle ja sanoin että e n j a k s a
25 minuuttia 30 sekuntia itkua ja kerroin miten on paha olla
eikä kukaan enää tee muuta kuin käske pärjäämään
mutta kun en

tiellä jo nukkuva mehiläinen eikä ole edes syksy

2011-04-26T21:55:00.000+03:00

pitkästä aikaa tahtoisin rikkoa minua

ihan tosissani

en tiedä mitä tekisin kun vain tahtootahtootahtoopakko mutta ei saa mutta en kestä sitä katsetta joka käskee kuolemaan eikä sitä pääse tapetteihin pakoon tai niitä kosketuksia joita ei saisi myöhemmin muistaa olen hiljaa ja haluan satuttaa koska en saa tehdä pahaa muille

siksi minua

odotan kahteensadanteen päivään ja sitten jotain ehkä tapahtuu tai sitten ei mutta jos niin se harmittaa myöhemmin aivan liikaa kun on taas kymmenes kymmenettä ja olisi vuosi muttei olekaan

myrkkyä

2011-04-22T15:25:00.001+03:00

kun muutin pois kotoa, päätin, etten ikinä hanki vaakaa kotiini
enkä minä hankkinutkaan
löysin sellaisen Hobitin sängyn alta

minulla ei ole ollut täällä mitään ruokailuvälineitä terävämpää
saksia ei lasketa, ei niitä ole hyvä käyttää
aamulla löysin kahvinkeittimen alla olevasta laatikosta
jotain puukahvaista

nyt kun psykoterapian lopettamisesta on yli vuosi
olen puhunut näistä asioista niin paljon
tupakalla ja humalassa ja kahvilassa vaikka on jo sulkemisaika
yöllä asemalla ja silloinkin kun ympärillä maassa istuu sata peikkoa
luvannut paljon ja ne minä aion pitää

postulaatti entropiasta minussa

2011-04-18T13:48:00.002+03:00

rintakehän verisuonet näkyvät loisteputkivalossa
kyljessä on mennyt jotain rikki
siinäkin näkyy tummia teitä

en pidä tästä olosta kun sydän lyö lyö hakkaa
räjähtelee ja yrittää murtaa luita
en kauheasti kestä niitä ennetunteita
että kohta tapahtuu jotain enkä se ole minä
siksi piti saada tekosyitä kun se toinen tyttö puhui
kertoi niitä asioita
oli pakko kysyä Linnulta vieläkö hän haluaa nähdä
ei halua mutta ei sano sitä

oli hiljaista eikä edes kohinaa

2011-04-14T16:41:00.000+03:00

se silta olikin veden alla siitä keskeltä
siitä lankun kohdalta mutta en uskaltanut ylittää
vedessä oli raja sellainen selvä ja oikea
raja
ei niitä saa ylittää

savu jäi sateenvarjon alle taivaan ja joen väliin

muurahaiset kiipesivät hihoja pitkin

tunteeko ihminen ylipäätänsä mitään vai onko kaikki
niitä pienimpiä muurahaisia
pilvetkin ovat jo laskeutuneet metsiksi kaduille

en ole surullinen, olen vain tottunut kuulostamaan siltä

tämä tunti ja yli puolet ikuisuudesta

2011-04-09T21:20:00.000+03:00

olen aina kauhean kateellinen niille onnellisille ihmisille
olen kateellinen niillekin joilla on uusia jälkiä käsivarsissa
sille kun ne saavat tehdä niin ja silti ne on niitä
joilla on joku joka kieltää tekemästä niin
olen kateellinen niille joilla on ihmisiä
niitä jotka käskevät ja kieltävät ja ovat vain
olen kateellinen niille jotka ovat yksin ja osaavat olla niin
olen kateellinen niille jotka näkevät ikkunoiden heijastuksista
itsensä ja jonkun muun
ja sitten ne menevät nukkumaan

koska minä en osaa olla oikein mitenkään

haluaisin kauas

matkaseuraksi muutakin kuin puoli vuotta aikaa

silmät pyörien asemien alla

2011-04-06T21:53:00.000+03:00

ihan sama vaikka ympärillä olisi kuolemaa jonoksi asti
ja on harmaata ja sataa vettä (sehän vain tarkoittaa sitä että kohta on kevät)
ei siellä sateessa ole kovin mukavaa olla yksin
siksi tarjosin juopolle tupakan (ja sain keskiviikon neljännen halauksen)
ja löysin bussista sateenvarjon - seeprakuvioisen
(ruma loppusointu)

oikeastaan halusin vain kertoa että tänään
mua hymyilyttää
naurattaa oikeasti ihan saatanasti

and I am

keväisin tulvii yli

2011-04-03T09:47:00.001+03:00

nyt on sunnuntai ja minun syntymäpäiväni
tuntuu ansaitulta olla yksin ja mennä kotiin yksin
ja olla yö yksin mutta on minulla tupakkaa ja juomien loppuja
voin hakea roskiksesta ruusuja tai auringonkukkia
joten ei se haittaa
haittaapas

sydän on symboli
mutta minussa se hakkaa verta liian lujaa
eikä se tarkoita sitä että olisi elossa

ps. Gute Reise mein Schatz ♥

pelkään että minusta loppuvat salaisuudet

2011-03-29T12:32:00.000+03:00

inhottaa liikaa kun en tiedä tai muista
reidessäni on pitkä naarmu mutta naarmu vain enkä tiedä olinko se minä koska eivät sunnuntaiyönä keuhkotkaan toimineet ja ääniin oli kuolla
en luota itseeni tarpeeksi jotta tietäisin ilman muistiakin etten se minä ollut vaan vahinko
mutta kun en vittu tiedä

kädet ja huulet alkavat kuivua liikaa ja pää taas tajuta kuinka isoja tässä oikeasti ollaan, ehkä siksi olen juonut perjantaista asti ja nyt pitäisi olla koulussa ja miksen ole
olen ollut lukion aikana vain yhden päivän pois

jääkaapissa on vain ketsuppia ja Hobitin pilaantunut maito enkä saa enää unta kun aurinko paistaa ja lentokoneiden bisnesluokissa nauretaan liian kovaan ääneen
taidan lähteä mäkkiin aamupalalle
jos olis rahaa

turhauttaa muut ihmiset kun on aamuseitsemästä asti tapeltu
se ei halua että mä olen ensi yön yksin kotona

tuntemattomia ihmisiä silmiä

2011-03-26T06:44:00.000+02:00

tuntuu että olisi väärinpäin vaikka oikeasti onkin oikeinpäin koska maailma on väärinpäin ja sitten maailmat kohtaavat eikä lattia ole oikeinpäin vaan minä sitä vasten kun ei aina jaksa nousta kun jokin värikäs painaa päätä ja savu eikä se haittaa
kun on itkettänyt ja naurattanut liikaa eikä kotimatka ole vielä huomenna

sanattomuudesta muistan ja tunnen taas

2011-03-23T22:05:00.017+02:00

nyt taivas näyttää katolta kun siinä on kiinni pilviä ja oranssi valo loistaa tiestä pilviin ja takaisin kaduille ja välillä näkyy keittiön katossa ja silloin näkee että seinissä on reikiä

mieli parani kun söi aamulla appelsiinin ja vaihtoi korvakorut ja se onkin vaan hyvä kun heräsi kaksi minuuttia ennen kuin kello oli aamun aika ja nyt on jo ilta ja sen tietää siitä kun väsyttää mutta ei sillä raskaalla tavalla ja sen huomaa katuvaloistakin kun ensin on hämärää ja sitten ei enää vaikkei niissä valoissa näe kuin ääriviivoja kun näkee vain sen suuren kuvan josta aina puhutaan että ei tämä avaruutta pienempi ole

joskus vähän harmittaa kun en osaa kirjoittaa siitä kun mikään ei revi osia irti enkä halua minäkään kun on hyvä olla itsensä ja mielensä kanssa ja voi pitää silmiä kiinni eikä näkemättömyys pelota koska niistä hetkistä pidän vaikka ne ovatkin vain hetkiä mutta silloin on niin rauhallinen olo ettei edes tarvitse saada itseään sanoilla olemassaolevaksi
kun sitä on jo

aivotoiminnan loppuun hetki

2011-03-19T09:31:00.000+02:00

vaikka onhan minulla täällä raidalliset seinät
tuntuu, että ympärillä on liikaa ihmisiä, paljon, mutta puuttuu sellainen, joka oikeasti välittää eikä soita vain että nyt on päästävä juomaan tai hiisaamaan tai on seurassa vain koska tietää, että muuten minä hajoan
tai peittäisi sen edes.
en kestä surullisia ihmisiä, en ainakaan niitä tiettyjä ja sitä yhtä, jolla on kaunis otsatukka ja vaalea villapaita, kun tiedän, että häntä on sattunut liikaa, silloinkin kun yöllä lähdin hänen luokseen kun hän kertoi ettei saa henkeä, se joka joskus kysyy aamulla ja uudestaan illalla onko kaikki hyvin, mutta miksen osaa sanoa ääneen
koska en halua
enkä voi pelastaa ketään.
joitain kuukausia sitten minun oli helpompi hymyillä ja olla itseni kanssa. eksyilin ja elin ajatuksissa ja muuallakin.
taas jotain tapahtui ja tuntuu pohjalta. pelkään sitä, miten ajattelen loppua (kuolema on niin ruma sana) joka päivä ja etenkin aamuisin. että ei minun ole pakko olla olemassa enää edes tätä päivää ellen tahdo. en enää ajattele mitä teen, koska ei sillä ole mitään väliä, voin loppua silloin kun itse tahdon.
odotan vain sitä, kun minusta tulee seinätapetin kaltainen turha asia. kun en enää ymmärrä sitä itse.

vuodenaikojen alut ovat aina vaikeita ja silloin nukun öisin ja päivisin ja koko ajan. ruuasta tulee huono olo ja tupakka oksettaa. paino putoaa eikä se tunnu oikein miltään.

routavaurioita

2011-03-15T11:45:00.002+02:00

sitä on luvannut niin kauhean monelle ja sitten ne muut rikkovat ja unohtavat miksi he saavat tehdä niin ja silti minun on oltava se joka jaksaa ettei muihin satu vaikken minä halua satuttaa kuin itseäni (ja haluan todella) kun en enää keksi mitään muuta keinoa kostaa kuin itseni sillä voisinhan minäkin aina julkisissa vessoissa vetää ranteeni auki kun on kerran mahdollisuus jos vain löytäisin laukustani muutakin kuin muovilusikoita

--kilo pois minulle rakkaan ihmisen ruumiista---

-----on kilo pois myös minusta-----

en jaksa tätä

8. aina yksi liikaa ja tuntuu turhalta

2011-03-12T12:15:00.002+02:00

sain aarteen Baloolta, Lasienkeliltä, viimalta, icebluelta ja ehkä joltain muultakin, en muista, mutta kiitokset teille (ja samalla kaikille lukijoille, teitä ihania on hurjan paljon, kiitos ♥)

1. kurkku tuntuu tuhkalta
2. ja silti sitä voisi repiä jos uskaltaisi, minä tai joku muu
3. silmät eivät pysy paikallaan ja katsovat välillä takaraivoon
4. en tiedä, olenko minä kadonnut vai joku toinen
5. pidän salmiakkisuklaasta
6. ja syön sitä liikaa
7. ehkä se joskus taas häiritsee mieltä

sekä wjeeralta merihevosten ihmelääkkeen (ja käyttöohjeet TIM:ltä)

Milloin aloitit blogisi?
keväällä 2009, mutta sen alun palat ovat jo kadonneet. aivan ensimmäinen huutoluolani on syksyltä 2008 ja se on olemassa vieläkin. (päivitetty vimeksi 1.1.2011) ja minulla on useampikin blogi, mutta se on salaisuus. muurahaisten valssista pidän eniten.

Mistä kirjoitat blogissasi, mitä kaikkea se käsittelee?
mielen murhia ja pelkoja, tämä on aikakone siihen kun itkettää ja hymyilyttää.

Mikä seikka tekee blogistasi erityisen verrattuna muihin?
muurahaisten valssi on pelkkää sekasortoa ja niin olen minäkin. minä en ymmärrä eivätkä muutkaan.

Mikä sai sinut aloittamaan blogin kirjoittamisen?
sanoja oli liikaa eivätkä ne enää mahtuneet samaan mieleen kanssani eikä niitä toisille uskallettu kertoa. ne olivat liian suuria salaisuuksia, nyt vain haavoja, jotka ovat antaneet minulle oman tarinani kerrottavaksi.

Mitä haluaisit muuttaa blogissasi?
en blogissani vaan itsessäni sitä, että kun kirjoitan minulla menevän huonosti, minun on silti pakko esittää muuta myös niiden seurassa, jotka lukevat sen täältä. vaikka eihän se niin mene. tai ehkä se vaan johtuu siitä, ettei minulla tärkeiden ihmisten seurassa ikinä mene huonosti.

kukkapaitaikävä

2011-03-09T13:09:00.002+02:00

aina tuntuu typerältä kun ei edes tiedä mitä ajattelee kun ei oikeasti ajattele yhtään mitään eikä osaa olla oikein mitenkään, pian tuntuu vangitulta ja vartijoita on kaikkialla ja nytkö se menee niin, että taas maaliskuu on huono kun on liian hiljaista eikä täällä ole ketään ja katson miten tytöllä on jonkun huulipunat kaulalla, minulla ei ole enää ketään enkä voi vain sanoa ettei se haittaa ja miksi kevät on nyt harmaa minne se aurinko meni

harmittaa kun ei ole mitään odotettavaa

arvet vain seinistä

2011-03-06T16:05:00.000+02:00

kurkkuun sattuu

tupakka huutaminen väsymys karkit nauraminen kylmä maa

se että on ollut oikeasti kivaa

ja voi unohtaa ja kotimatkalla päättää

että minä kestän elämää

pimeässä kuuntelen sähköiskuja

2011-02-27T20:21:00.000+02:00

öisin taivaalla näkyy koko avaruus
maassa jänisten jäljet, oravien raadot, jäätyneessä vedessä kuolleet
kalat ja askeleet, niiden joita en ehtinyt pelastaa

koti on horisontissa siellä puissa ja pilvissä, joista putoaa mereen
ja aina se pakenee
siellä odottaa ehkä rakkauskirje
tai palkkamurhaaja

ja minä odotan
kunnes minusta näkyy enää puolet

violetista valosta silityksiä hiuksiin

2011-02-23T15:26:00.001+02:00

päivä
kaksikymmentäkolme ja viikko kahdeksan
tuoksuu lääkekaappi
se sellainen makea tuoksu, se joka jää aina laastareihin

aina se tuoksuu keväisin valoisien tuntien aikaan

se odottaa

junamatkoja ja ihmisiä, joita ei tunne

olen huono odottamaan

tuntuu aina liian maailmanlopulta

mutta pian

siihen asti istun ikkunalla

siinä kohdassa, jossa kylmästä ilmasta tulee

höyryä teekuppiin

saatan loppua ennen maailmaa

tuskin kukaan itkisi

2011-02-17T20:02:00.000+02:00

värittömät kynnet ja silmät

koska käsivarretkin

nähdä jotain kestävää

jälkiä iholla reisissä ranteissa raunioilla

syvemmällä kuin ikinä ennen

jos joku odottaisi ja huutaisi (tyhjyyttä pois)
tule takaisin

joskus heitin pois

2011-02-15T12:20:00.014+02:00

on vähän kylmä ja pelottaa

hukkumiset ja kauhean monta päivää

enemmän kuin viimeksi

voisin polttaa keuhkoni

ellei sekin sattuisi

kaduilla naurattaa ja sitten on taas yksin
ja olkapäillä tuntuu niin lämpimältä että meilkein itkettää
kevätaurinko

ja minussa on elämää
sitä parempaa

kun on hetkiä joita odottaa

kasvan ulos kantapäistä

2011-02-11T14:34:00.003+02:00

tiedän osaavani olla muutakin kuin surullinen
joskus villasukat sopivat lattialle jaloissa tai siivoamattomina nurkkiin
joissa on tuhkaa eikä se haittaa kun kattokin on jo savusta harmaa
ja vaikka voisinkin koko päivän juoda vain appelsiinimehua ja sanoa muuta eikä tarvitsisi edes sanoa silti en minä sitä tee
minussa on jotain vapautta mitä kukaan ei ole nähnyt ja sen minä pidän itselläni sillä se saa minut elämään eikä minun ikinä tarvitse keksiä tekemistä koska on salaisuuksia ja muistoja joissa elää
kun ei halua tätä maailmaa
ajatukseni ovat kummallisia ja niitä on paljon eikä kukaan täällä laske aikaa vaan nukkumaan mennään silloin kun väsyttää
ja vaikka olisi valvonut maanantai-iltana 41 tuntia voi silloinkin syödä irtokarkkeja tiistaiaamuun asti
ja vasta myöhemmin ihmetellä minne on kadonnut kaksi ja puoli kiloa
mutta mieleni on pölystä kirkas ja pakastimessani mansikoita
ja avasin ikkunat ettei musiikki rikkoisi niitä tahtoessaan ulos katsomaan kun talvi sulaa vedeksi
en ole surullinen, sitä kai yritän kertoa
hymyilyttää aika paljonkin

lähtisitkö kanssani kahville?

2011-02-07T11:11:00.003+02:00

haluan kirjoittaa väärin ja puhua siitä onko todellisuutta olemassa
onko tämä kaikki vain aisteja ja mieltä en tiedä
joskus teeret karkaavat metsistä ratikoiden alle ehkä tahallaan
kipeitä olkapäitäni ne tönivät juostessaan ja huutavat
en saa kiinni edes itseäni
mutta olisi liian tylsää tietää loppu jo nyt
haluan olla tuntematon jopa itselleni ja pelastaa edes puolet

tätä en kertonut kun kysyit

2011-02-03T21:08:00.000+02:00

sen piti johtua vain tammikuusta
se yksinäisyys ja kamaluus ja se ettei osaa itkeä vaikka tahtoisi
mutta helmikuu ei vienyt sitä pois ja olisi se silti varmaan tullut takaisin
helmikuu on niin lyhyt kuukausi ettei se auta vaikka silloin nauraisi

kahdeksannella sekunnilla minä haluan kuolla
sitten ajattelen kuolevani vaikken sitä haluaisikaan
minä kuolen johonkin turhaan
siihen että olen olemassa enkä pidä siitä
pian ajattelen voivani elää yksin vaikken osaisi
enkä siksi halua edes yrittää

olisipa täällä joku laulamassa tai olemassa vain hiljaa

kauanko minun olisi oltava poissa että ikävöisit?

lupaan, hymyilen vielä joskus

värit taustalla odottamassa lupaa aplodeihin

2011-01-29T08:03:00.002+02:00

kaksikymmentäyksi minua ja muut huijarit

kengät ja takit heitetty jo jokeen

kivi, paperi, sakset

nyt pelataan oikeuksista hengenvetoihin

ja häviäjä tarjoo röökit

juosta pois tai luokse

2011-01-26T17:45:00.000+02:00

aamuisin taivas oli läpinäkyvä ja kuu kertoi tarinoita ja sotki silmät ja pelkään vieläkin, että se räjäyttää minussa sen kaiken pahan olon ja surun, kaiken sen itkunkin, jota en ole nähnyt ainakaan kuukauteen, silti haaveilen tyhjyydestä muualla, tietyissä kohdissa minua, niihin kohtiin jotain muuta, silloin kun ei tunne tai odota mitään, ei edes unta

kunpa joku astuisi ovesta sisään ja löisi minut tajuttomaksi, jotta voisin herätä suu kuivana ja pää jyskyttäen noustakseni ylös heittämään aivokuoreni keittiön ikkunasta enkä osaisi enää puhua

nukun nukun nukun nukun pois

tunnottomuuskarusellin valot

2011-01-22T15:11:00.001+02:00

Koskakohan minusta tuli näin yksinäinen, en ole ollut sitä ennen näin paljon. Se repii. Miten näin suuri kaupunki tuntuu maailman tyhjimmältä paikalta elää ja tuntea, ei täällä ole hyvä olla, ainakaan minun. Olen liian yksin. Täällä ei ole ketään minulle. Minulla ei ole enää ketään.

Ehkä sen takia tahtoisin leikata käsivarsia ja seiniä, nähdä pinnan alta jotain muuta, muureja ja mustetta. Olen purrut kynsistäni värit pois ja juossut päin ovia enkä vieläkään ole löytänyt toista maailmaa. Sellaista, jossa ei olisi pisteitä silmissä, sellaisia jotka jättävät reikiä ihoon, mutta koskettaessa ei polta. Joskus pitäisi polttaa muutakin kuin tupakkaa. Päivät ovat kahvia ja yöt lentokoneiden rikkomaa radion puhetta, älkää tulko tänne. Minä tahdon teidän luoksenne. Minä tahdon pois, kaikkialta.

Minun on pakko romahtaa.

ja toivon huutaen

2011-01-18T12:38:00.019+02:00

ne silmät ovat kummalliset, ne katsovat aina liian läheltä tai liian kaukaa

niillä on omat kiertoratansa mielissä

pulloposti ei tavoita niitä mieliä kuten ei minuakaan, tai sitten minut on unohdettu tänään kahdeksaksitoista päiväksi ja kaipaan halauksia ja murtuneita ranneluita

joskus mietin, miksi ihmiset katoavat, mutta nyt tiedän, että he katoavat koska haluavat, ja jotkut, koska eivät osaa olla olemassa, mutta katoanko minä, jos olen tarpeeksi äänetön ja jo unohtunut (kysymysmerkki)

maailman loputtua joskus jotain

2011-01-13T20:28:00.000+02:00

ei silitä vaan repii selkärankaa irti
kengännauhat sormien ympärillä rusetteina ja silti jotakin unohtui
en halua olla se joka sanoo ensimmäisen sanan kun se onkin aina viimeinen

jos minua yritetäänkin myrkyttää, joku muukin kuin minä itse

vaikka nyt väsyttää silmiä, mieltä ja järkeä

joskus on ollut jotain muuta

tai ehkä muistan väärin

kun sanat loppuvat

2011-01-09T19:18:00.000+02:00

ajattelin ettei mikään, luulin etten enää ikinä

itkisi onnellisuuden tunteesta

vaikkakin sitten yksin parvekkeella tupakkaa polttaen

tai ehkä jostain muusta sittenkin
pelosta

enkä tiedä kuka

2011-01-02T21:08:00.000+02:00

minä leikkasin hiuksistani latvat pois ja hävitin sanoistani puolet, etten enää ikinä sanoisi samoja kenellekään ja silti muistan miltä näytät ja miltä tunnut ja kuulostat, sillä äänestäsi ei ole pitkää aikaa ja siitä kuulin, että olit humalassa ja niin olin minäkin, mutta jostain aivan muusta ja unohdin, miksi haluan unohtaa sinut, muistan vain sen, että aina surullisena ajattelen sinua enkä halua enää olla surullinen, liikaa, valvoa silmät auki ja tuntea miten joku katsoo takaisin olla olemassa

polttaa vain tupakkaa niin kauan kunnes hengittäminen sattuu ja pysähtyy
viekää hakekaa pois kauas kuuhun paikkaamaan siipiä (siivet) pakoon yöperhosia ja minua ettei tarvitse nukkua yksin

vuonna 2011

2011-01-01T00:01:00.008+02:00

10.10. 365 päivää ilman itsetuhoisuutta
luen kirjan ruotsiksi
pussailen paljon
odotan maailmanloppua
käyn yksin elokuvissa ja kahvilla
autan eksynyttä
en lopeta tupakointia

tiedoksi saatettakoon, että päivät pysyvät romahtamattomina

vain teidän takianne

haluan huutaa (missä luut ovat)

2010-12-27T22:21:00.001+02:00

ellei olisi niitä pieniä valoja tai tähtiä (niitä aina vaan)
ei huomaisi että on pimeää
tai se kun hetkittäin on vielä hiljaisempaa (sitä on liikaa)
ja muistaa että sitä se on aina

tai sanat joita kukaan ei uskoisi
kun ei niitä kukaan kuulekaan (ovat salaisuuksia)
ja minä sanon ettei enää ikinä ---
te ette kuule, sanoinhan

suklaakonvehdit ovat sallittuja

2010-12-24T09:46:00.005+02:00

minustakin tulee värikäs villasukissa
ja poskipäistä punaiset

kaunista joulua
maailman kauneimmille lukijoille

et ymmärrä eivät hekään minä ymmärrän se riittää

2010-12-22T19:51:00.000+02:00

    välillä minä mietin, mihin niitä satoja lääkkeitä on tarvittu
    vastaanottoaikoja ja epikriisejä, keskusteluita ja apua-sanoja
    ja miksei niitä tarvita enää
    vaikkei mikään ole muuttunut tai sitten kaikki on

    tai minä katosin ja löydyin,
    tulin löydetyksi ja olin jo kadonnut muistista

    se on aina joku, joka tietää liikaa, jolle on liian helppoa kertoa
    aloittaa tarina ja muistuttaa, ettei loppua ole
    ja pian ne lauseet ovatkin maailmanloppuja galakseissa
    mutta minä päätän, ettei se surmaa minua vaan sinut
    ilman että edes huomaat

    se ei ole katkeruus tai viha, ei rakkauskaan, se on
    välinpitämättömyyttä peilikuvana
    ja vaikka keuhkoihin sattuisi äänettömyys, sanani sinulle kuolivat
    ennen minua

ämpärillä tähtiä, sinä sanoit

2010-12-20T19:15:00.000+02:00

minussa katoaa
minuun sattuu liikaa yksinäisyys se ei mene pois vaan hakkaa rintakehää anteeksi

kun sinä silitit arpiani ja sanoit olevasi samanlainen

ja nyt minä unohdan

välissä tuhat taivasta

2010-12-16T19:52:00.000+02:00

Huuleni ovat arpeutuneet, rytmihäiriöt värisevät selkärankaa pitkin keuhkoihin ja jäävät sinne poraamaan reikiä neulojen tehdessä ihoon samanlaisia. Veri ei jaksa kuljettaa ajatuksiani eikä kukaan tiedä ja ne miettivät, mikä sitä tyttöä oikein vaivaa. Ruumiini ei jaksa enkä minäkään.

"Saanko mä pussata sua?"

Ja se olikin neljänteen aamuun kestävä suudelma.

Minussa on ikävä ja sille ollaan kuuroja sokeita tunnottomia. Ei katsota silmiin eikä hymyillä. Ei sille eikä sen rikkinäisille nilkoille ja ranteille. Siksi menehdyn hiljaisina hetkinä, lumen sulettua löydät minut metsästä.

kirjaimet vain tunnettiin ei puhuttu

2010-12-12T21:33:00.000+02:00

hetkeen mahtuu paljon naurua ja hymyjä ja ihmisiä ja tupakan savusolmuja ja punaviiniä ja ranskalaisia sitä ruokaa ja elokuviakin ja parvekkeita ja lunta hiuksissa ja kadonnut ja löytynyt kaulahuivi sillä viimeiset kaksi viikkoa minä olen elänyt ja ikävöinyt ja viettänyt yöni muualla kuin kotona ja olen ollut väsynyt ja silloin saanut nukkua muutenkin kuin yksin vaikkei aamulla kuulisikaan huomenta se ei haittaa kunhan lähtiessään saa halauksen

tyhjyys minussa jäätynyt

2010-12-07T18:55:00.000+02:00

maailma on murtunut ja jäätynyt maa kasvanut kivien alta

kylmää poskea vasten

mieleni myrkyttynyt kaasusta ja rikki

ikävöinti ikävyys ikuisuusikävä

merkityksettömät nämä sanat

hengityksen äänestä muistan

2010-12-03T19:31:00.001+02:00

yö oli kylmä ja niin olivat sormetkin
kun aika oli 3.30 ja me kolisimme kaduilla
joilla vain lyhtypylväät eivät kaatuneet

eikä kattoikkunasta näkynyt tähtiä

eihän kaupungissa ikinä

mutta putoavan katon alla silitit hiuksia ja selkää
ja puhuit tupakan tuoksusta ja aamusta
kuinka jäädään vain tähän tummia lumihiutaleita kaulalla

meissä alkoi rappio ja avaruuteen se päättyi
lämmin hengitys kaulalla kysyit vielä asemalla
saisitko halata loppu

it'll make you feel like a memorie

hopeinen harmaa

2010-12-01T16:55:00.000+02:00

keuhkoissani tuuleen tarttuvaa tuhkaa
jäätyneet kivuttomiksi tunnottomiksi miksi?
varpusten kynsistä

kylmistä ranteista kadonnut pulssi

kun valtameri halkesi ja minä putosin jään alle

silti enemmän kuin ikinä ennen

minä olen maailmassa

ja minulla on kaksi suklaajoulukalenteria

ihmismielen kuusi kulmaa

2010-11-27T20:55:00.001+02:00

tuulikellon ääni on hiljaisuuden ääntä
lattia painaa lapaluita

hiljaisuudella reunat joita en halua rikkoa

en yksin

tämä on unta
lunta kattojen harjoilla
miksi kaikki kylmä tuntuu
yksinäisyydeltä?